Tom of Finlandin salaiset muistelmat

Klikkaa kuvaa ja pääset lukemaan e-kirjaa.

Minun tarinani ei ole suomalainen sankaritarina rohkeudesta, rakkaudesta ja vapaudesta. Kaukana siitä. Se on tavallisen kylmän ja julman pohjoisen homon tarina yksinäisyydestä, pelosta ja kaipauksesta, kertoivat mitä nyt kertoivat minusta lukuisat elokuvat, kirjat ja museonäyttelyt rahastamismielessä. Sodassa huomasin koko maailmaa pyörittävän salaperäisesti kurkistavan eroottisen kutsun aistillisuuden voiman. Poikien väliset pitkälle viedyt kahdenkeskiset leikit. Ystävyyden ja luottamuksen. Mieskauneuden. Ja koko elämän kestävän pitkän miesten keskinäisen salaliittolaisuuden ja todellisen homoerotiikan, jonka olen piirroksiini vanginnut. Tom of Finland oli päiväperho, joka eli lyhyen, mutta hehkeän ja eroottisesti rikkaan elämän, missä vilahti ohimennen kiihkeitä sattumuksia, polttavia tunteita ja suoraa toimintaa. Elämäni oli leikkaavia vastakohtaisuuksia täynnä: siinä oli kirkkaammat valonläikkeet ja synkeämmät varjot kuin missään muulla siihen aikaan. Uskoin jokaisen legendan, huhun, kauhun, toden ja väärän kun vain näin hänen kauniisti kiehtovan puhtaan ja viattoman pojankroppansa muuttuvan silmänräpäyksestä puiston hämärässä komeaksi mieheksi. Ja ne vielä hetki sitten heiveröiset viiksenalut söpösti tykittävien rusohuulien päällä tummenevan ja tuuhentuvan, pörröisen maalaistukan muuttuessa koppalakin alla armeijan siiliksi. Ja ne suloiset silmät ja sen valtavan elämänhalun, joka kiihotti minua joka kerta niin, ettei minulle ollut sen jälkeen maailmassa olemassa mitään muuta kuin tämä märkien päiväunieni sulhanen, samaan aikaan sekä järkyttävän todellinen että utuisen epätodellinen, tavoittamaton, ja kuitenkin jatkuvasti läsnä oleva, unohtumaton ja salaperäinen, ainoa todellinen ystävä, ja kaivattu rakastaja, jonka kanssa jaoin kaikkein synkimmätkin salaisuuteni: kahden olon yksinolon sijaan, siinä tilassa, missä todellinen rakkaus oli vain pelkkää yhteistä unta, missä minä olin Tom of Finland enkä se kiihkosta vapiseva käsi joka piirsi sitä miljoonille minunlaisilleni.

 

SE OIKEA, TUNTEMATON TOM

“Hetskulle” – kuten Harald meitä sukupuolikuilun yli kurkottajia  kutsuu – on selvää, mikä Tom of Finland on. Kulttihahmo, homojen Holbein. Kohujuttu. Mutta kuka hän OIKEASTAAN oli? Se on jo eri kysymys. Tom (oikealta nimeltään Touko) ei ollut julkisuuden hahmo. Hän eli elämäänsä muina miehinä, sivullisena, yksin salaisuutensa kanssa – tai kahden, Toukona ja Tomina.  Kierkegaard sanoi, että ellei hän olisi ollut filosofi, hänestä olisi tullut vakooja. Sitä myös Touko-Tom oli tavallaan, hän eli jonkinlaista masentavan-hedonistista, fantastis-realistista kaksoisagentin elämää. Ja me tiedämme mitä hän vakoili. Harald Olausen on kirjoittanut Tom of Finlandista romaanin, joka tekee hänestä Tomin salaisten muistelmien lukijan ja kommentaattorin. Tomista tulee myös itsensä vakooja. Mies on (Haraldin avulla ja tuella) aidosti kiinnostunut itsestään ja puhuu pajattaa samalla kuohuvalla, kohisevalla flow-tyylillä kuin Harald. Sitä tyyliä Tom ei ehkä seurannut noissa lihasta ja jännettä univormun tai nahka-asun alta tarkoin tunnustelevissa piirroksissaan. Mitä topografista kunnianhimoa. Mutta ehkä hän pohjimmiltaan vain oli sentyylinen, vuolas ja sanojen vieteltävissä? Virta venhettä vie.  Haraldin kirjaa lukiessani  ajattelin että nyt saan tietää kuka Tom of Finland oli. Mutta tiesikö mies sitä itsekään? Tuskin, ja se tekee hänestä sympaattisen. Hän vain puhuu itsestään, ei juuri  muusta; se on hieman eri asia kuin tuntea itsensä. Ei, hänellä ei ole johtolangan johtolankaa. Mutta sitä suuremman merkityksen saa Haraldin ja Tomin vimmattu, harha-askelia pelkäämätön tapa kuljettaa tarinaa (jos ”tarina” on oikea sana). Jokainen virke houkuttelee ymmärtämiseen ja johdattaa lopulta sanakaaoksiin. Ensin luulee, että Harald ei tiedä mitä kirjoittaa ja miten. Tulee virheitä ja hämäryyksiä; pitkistä kehittelyistä puuttuu verbi, joka antaisi avaimen virkkeen sataan sanaan. Mutta vähitellen… Virta venhettä vie. Hämäryydestä tulee oma seikkailunsa. Alkaa tuntua, että Harald tekee tuon kaiken tahallaan. Ärsyttääkseen ja pilaillakseen sivistyksellään, josta hän esittää meille hämmentävän pateettisen pisuaari-version. Harald on aikamme suuria dadaisteja.

Jan Blomsted FT, kirjailija

Harald Olausenin kirjoittama fiktiivinen elämänkerta valottaa sitä, mitä mahtoi liikkua omalla tavallaan Suomen kuuluisimpiin kuvataitelijoihin kuuluvan mielessä. Muistelmat, joita pidetään salaisena, ei ole tarkoitettu muiden kuin kirjoittajansa luettavaksi, jolloin sinne uskaltaa kirjoittaa arempiakin asioita. Niinpä seksuaalisiakin tilanteita muistellaan avoimesti ja pikkutarkasti. Tämän vuoksi salaiset muistelmat ei sovikaan perheen pienimmille luettavaksi. ”Olin tyypillinen kristillisen ja isänmaallisen kasvatuksen äidinmaidosta imenyt sen ajan kasvattama ja aatteiden läpitunkema suomalaismies, joka tarrautui Jumalaan aina kun siihen oli suuren hädän keskellä tarvetta, tai muuta ei ollut lähistöllä mihin ojentaa pyytävä kätensä – minun elämässäni siihen oli tarvetta usein.” Toinen maailmansota oli jättänyt pysyvän jälkensä myös Tomiin, eikä hän pahasta olostaan pystynyt puhumaan kuin elämänkumppanilleen, ja silloinkin tukevassa humalatilassa itsesäälisesti soperrellen. Naispuoliset homoseksuaalit – lesbot – saavat Tomilta huutia. Yhteistä näillä ei kuulemma ole muuta kuin kova kamppailu olemassaolon ja hyväksymisen puolesta, syrjinnän vieroitusoireiden sosiaaliset vieroitushoidot, joista sai maksaa eristäytymisenä ja epäsosiaalisuutena loppuelämänsä. ”Kun lesbojen näennäisesti kilttiä pintaa härnäsi, paljastui sieltä aina se kiiluvasilmäisen puolihullun miesvihaajan sama iänikuinen peniskateus ja homoviha –” Tom, niin kuin kaikki miehet, joutuvat pohtimaan, mikä on sopiva määrä ”naismaisuutta” itsessä ja kanssamiehissä – ikään kuin kyseessä olisi ihmisen oma valinta. ”Miehet olivat silloin miehiä ja näkyvä naismaisuus tai paljastuminen oli kuin valinta koleran ja ruton välillä.” Tom olisi voinut piirroksissaan olla kiltti kuin H. C. Andersen opettavaisissa saduissaan, mutta sitä hän ei halunnut. Tämä valinta saattoi olla edistämässä suurelle yleisölle vääristynyttä kuvaa tavallisten homoseksuaalien elämästä ja näin edistämässä ennakkoluulojen kalkkeutumista ihmisten mieleen? Elikö Tom onnellista elämää? Siihen on vaikea vastata, mutta jotain voidaan päätellä. Elämänkumppani oli löytynyt, mutta sekin kulki siskoa lukuun ottamatta vain kämppäkaverina 28 vuoden yhteiselosta huolimatta – kunnes kuolema heidät erotti. Huonommin kävi liki 20 vuotta Tomia vanhemmalle runoilija Uuno Kailaalle, joka kuoli tuberkuloosiin jo 31-vuotiaana. Uuno päätyi mielisairaalaan skitsofrenian vuoksi, mikä oli osin puhjennut tukahdetun homoseksuaalisuuden vuoksi. Perintönä jälkipolville on jäänyt mm. suomalaisille tuttu ja rakas virsiruno ”Siunaa ja varjele meitä” (Suomalainen rukous). ”Siksi myös kirjoitin nämä ”salaiset muistelmani”, että saisin itse kuvitella millaista elämäni olisi ollut, jos olisin saanut sen itse silloin kuvitella –”

Hannu Heikkinen, Kasaryn ensimmäinen puheenjohtaja